lauantai 30. tammikuuta 2010

Huonekaluja Runotaloon

Tulevaan Runotaloon on jo olemassa valmiina muutamia huonekaluja, jotka äitini lahjoitti omasta lapsuuden kodistaan. Useimmat näistä kaipaavat entisöintiä tai ainakin pientä siistimistä. Tässä alla olevissa kuvissa muutamia ja ajatuksiani niistä.



Vanha sivusta vedettävä sänky, jossa muistan itsekin joskus nukkuneeni. Kannen päällikangas ja pehmusteet on poistettu ja alta löytyi laudoista tehty puinen kansi. Runotalossa on useita kamareita, joten kenties tämä voisi olla jossain niistä. Alakerrassa on kolme kamaria ja yläkerrassakin molemmissa päädyissä huone, joten vaihtoehtoja on useita. Kankaan sävy ja kuviointi on minulle tällä hetkellä täysi arvoitus. Ideoita otetaan vastaan.

Tässä on vanha kirjoituspöytä, joka on aika hyvässä kunnossa. Sen voi jopa lukita. Sisällä on kaksi pientä puista vetolaatikkoa. Mitähän niihin laittaisi? Kannen pintakin on ihan siisti, sillä kuvassa on kannessa vain hienoista sahajauhoa. Minne tämän Runotalossa laittaisi? Yläkerran päätyhuoneesta olen unelmoinut runojen kirjoitteluhuoneena, sillä siellä on iso 9-ruutuinen ikkuna. Ehkä tämän pöydän ääressä ei nykyihminen kuitenkaan kirjoita todellisuudessa, mutta vertauskuvallisesti tämä voisi paikkaan sopia. Näistä ajatuksistani huomaan, miten olen rakentamassa Runotaloa itselleni ateljeeksi, jonne voi tulla vieraakseni kokemaan Runotalon tunnelmaa.


Tässä on vanha astiakaappi. Takaseinä vaatii siistimistä, sillä sen olivat osittain järsineet muurahaiset kaapin vanhassa kodissa. Maalia on osittain poistettu toisesta kulmasta. Itse pidän kovin tästä vaaleansinisestä väristä. Ehkä astiakaapin sopisi olla Runotalon keittiössä? Millaisia astioita Runotalossa olisi? Aterimet voisivat olla laatikoissa. Kun olin pieni niin mammani aikoinaan otti tästä kaapista vaaleanvioletit muovimukit, joissa oli keltainen tipun kuva. Niihin saimme siskoni kanssa maitokahvia ja sekaan sai palastella pullaa ja paljon hienoa sokeria. Sitten se syötiin lusikalla.
Runotalon keittiö on aika pieni ja siinä on ikkunakin yhdellä seinällä ja kolmessa muussa seinässä on jokaisessa ovi. Ehkä kaappi ei mahdu yhdellekään seinälle. Menisikö se sitten vaikkapa tupaan lähelle keittiön ovea ja avotakkaa?


Ei kommentteja: