sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Pihakuusen kohtalo ja puutarha-ajatuksiani



Posted by Picasa

Kävin tänään katsomassa pihakuustamme lähemmin. Muutamia viikkoja sitten kaksi palokärkeä sekä kaksi pohjantikkaa viihtyivät kuusen kimpussa pari päivää. Niiden aikaan saaman tuhon voi nähdä tästä kuvasta. Hieman käy nyt kuusta sääliksi.

Puutarhani on vihdoin tullut esiin lumen alta. Ei vielä kokonaan, mutta sen verran että olen päässyt jo siivoamaan entisiä talventörröttäjiä pois. Muutamia pensaitakin leikkasin hieman. Pian pääsen lempipuuhaani, joka on perennojen jakaminen ja siirtäminen uusiin paikkoihin eli siis puutarhan jatkuva laajentaminen. Onneksi tilaa on vielä ympärillä runsaasti.

Puutarhani ei ole kovinkaan järjestelmällinen vaan se on enemmänkin luonnonoikkujen vallassa. Siementävät kukat saavat kulkeutua lähes minne niitä huvittaa ja kun jokin alue täyttyy niin siirrän vähiten vallalla olevat lajikkeet muualle. Kun jokin kasvi löytää paikan jossa viihtyy niin annan sen olla siinä.

Runotalon edistymisen suhteen olen varsinaisesti tehnyt viimeaikoina yhden asian: tilasin pieniä runokortteja, joita aion jakaa aluksi ilmaiseksi sopiville vastaan tuleville ihmisille. Ehkä jossain vaiheessa laitan pikkuruisia kortteja myös nettikauppaan. Näissä runokorteissa on ihan oma ideansa, mutta kerron siitä sitten kun saan valmiit kortit itselleni.

Ei kommentteja: