keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Voimakirjat ja voimapussukat


Nettikaupassa on myynnissä Runotalon Voimakirjoja. Äidilläni on yritys nimeltä Tuulihelmi ja hän valmistaa käsintehtyjä kirjoja. Hän on valmistanut kirjat valitsemistani kierrätetyistä liinoista ja verhoista. Oli todella hauskaa, kun olimme yhdessä kirpputoreilla etsimässä sopivia kankaita. Tottakai niissä kaikissa on oltava puutarha-aihe.

Tuulihelmi valmistaa myös tilauksesta kirjoja asiakkaan vanhoista pöytäliinoista. Myös kirjojen korjaus onnistuu. Tuulihelmellä on näyttely elokuun loppuun saakka Nurmossa.



Jokainen kirja on uniikki yksilö. Tässäkin kirjassa on takakannessa essun tasku, sillä tämä kirjan kannet on tehty vanhasta essusta.



Kirjoja on nettikaupassa useita eri kokoisia.


Mihin Runotalon voimakirjaa voi käyttää? Toki kirja käy ihan tavalliseksi muistikirjaksi, mutta toiveeni on että kirjasta saisi itselleen arkeen voimaa ja iloa. Tässä muutama ehdotus:

- kirjaan voi kirjoittaa joka ilta viisi asiaa joista on kiitollinen, kiitollisuus kasvattaa lisää kiitollisuuden tunnetta ja lisää sitä kautta hyviä asioita elämääsi
- voi kirjoittaa joka aamu kolme sivua Julia Cameronin tapaan eli tyhjentää mielensä kaikesta joutavasta ja huomata saavansa yllättäen aivan huippu ideoita (Julialla on tosi inspiroivia kirjoja)
- voi liimata itselle tärkeitä kuvia, jotka ilahduttavat, voimauttavat ja muistuttavat siitä mikä oikeasti on tärkeää itselle
- tietenkin voi kirjoittaa runoja tai omia ajatelmia, se on aina hyvästä



Jokaisen kirjan väliin liitän mukaan Runotalon puutarhasta poimimani kuivatun voimauttavan kasvin tai kasvin osan. Se säilyy aikansa kirjan välissä kunnes lopulta haihtuu kenties keijupölyksi.




Tässä on Runotalon voimapussukoita, jotka valmisti Cotonina. Jokainen pussukka on erilainen ja liitän näihin mukaan Runotalon puutarhan taikaa ja voimaa pienten siementen muodossa, jotka olen kerännyt puutarhastani. Niistä voi kasvattaa voimakasvin jos tahtoo tai sitten ihailla pienen pieniä siemeniä ja niiden voimaa ihan muuten vaan.

Mihin voimapussukan voima sitten lopulta perustuu? Toiveeni on, että pussukka täyttyy omistajansa henkilökohtaisilla voimauttavilla ja ilahduttavilla asioilla. Kasvojen hoitotuotteet ovat voimauttavia silloin kun ne ovat aktiivisessa käytössä ja auttavat meitä tuntemaan itsemme terveeksi ja kauniiksi. Ehkäpä pussukka on täynnä muistoja tai rakkaan harrastuksen välineistöä. Pussukassa viihtyvät myös voimakortit, kenties kokonainen korttipakka, josta voi jokaiselle päivälle valita sopivan voimauttavan kortin.

Tahdon tässä vielä kiittää siskoani Annea, jolla on yritys nimeltä Tarinakone. Hän auttoi minua ideoimaan kuivatut kasvit ja siemenet mukaan tuotteisiini. Yhdessä löysimme vahvemman keinon tuoda Runotalon puutarhan voima ja taika läsnäolevaksi. Anne on erikoistunut tarinallistamaan ja siitä voit lukea lisää Annen blogista.

Kaikki kirjat ja pussukat löydät Runotalon nettikaupasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania! Varmasti tilaan piakkoin!

RunoTalon Sari kirjoitti...

Todella mukava kuulla. Tervetuloa tutustumaan kauppaan, jossa on useampia vaihtoehtoja kuin tässä esitellyt. Kiitos, kun jätit viestin.