Olen jakanut paljon ilojani täällä, joten voin varmasti jakaa myös harmituksen harmituksen. Olin niin innoissani ensimmäisestä erästä pikkuruisia saviesineitäni ja odotin kovasti niiden valmistumista. Eilen laitoin ne savustumaan maakuoppaan ja tänään kun tulin töistä kotiin riensin heti katsomaan mitä uunista löytyisi. Voi itku! Nostin kannen ja koko savustuskuoppa oli täynnä kuravettä. Tyhjensin kuopan alahuuli väpättäen ja löysin lopulta vain muutaman esineen ja niitä oli uuniin laittaessani peräti 19 kpl. Ehkä ne eivät ehtineet paistua ja sulivat takaisin saveksi. Ehkä löydän niitä vielä, kun sateet lakkaavat.
Tästä nyt voin vain ottaa opiksi. Savustuskuoppa on laitettava paikalle, johon vesi ei pääse valumaan. Tietenkin. Välillä sitä ihminen on kyllä niin ajattelematon. Tällaisena päivänä haluaisi vain vajota maan alle. Se olisikin minulle nyt helppoa, kun on jo kurainen kuoppa valmiina. Jaapa jaa. Itkettää ja kiukuttaa niin paljon, että jo naurattaa. Taidan mennä runoblogiini hakemaan rohkaisurunoa itselleni. Kaikella on tarkoitus?