lauantai 17. joulukuuta 2011

Liiketoimintasuunnitelman kehittely blogiin


Tämä Ollaan runotalossa blogini on ollut taas hieman hiljaisempi. Pääblogissani Runotalossa on hyvä vaihe menossa, sillä olen niin innoissani puutarhasuunnitteluni tuomisesta blogini yhteyteen. Saan siitä paljon iloa ja hyötyä itselleni ja samalla uskon myös lukijoiden löytävän enemmän itselleen.

Pyörittelen ideoita yöllä unissani. Tänä aamuna tiesin mitä haluan tänne tehdä seuraavaksi. Tämän blogin tarkoitus on jo ollut seurata liikeideani kehittymistä ja suunnitelmia, mutta en ole päässyt vauhtiin. Kokeilen tehdä tästä itselleni työkalun, jolla työstän Runotalon liikeideaa oikeasti. Pohdin ja suunnittelen asioita avoimesti. Silloin varmasti saisivat hyötyä muutkin, jotka suunnittelevat tai pitävät omaa yritystä. En ajattele muita yrittäjiä kilpailijoinani vaan mahdollisina innoittajina tai jopa yhteistyökumppaneinani. Siksi minua ei pelota paljastaa omia suunnitelmiani. Ajattelen, että jokainen ihminen on ideoineen niin itsensä näköinen, että kukaan ei voi suoraan kopioida toisen ideaa sellaisenaan vaan tekee siitä itsensä oloisen. Silloinhan juttu toimii, kun se on rohkeasti sitä mitä itse on.

Teen tänne sivun tuonne yläreunaan, jonne linkitän näiden yrityksen kehittämisjuttujen asioita, niin ovat helposti löydettävissä myöhemminkin. Samalla saan itselleni tehdyksi liiketoimintasuunitelmaa. Katsotaan mitä tästä alkaa syntyä.

Ei kommentteja: