sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Miten johdan itseäni? Ajankäytön hallinta



Miten johdan itseäni?  Ajankäytön hallinta

Johdan itseäni palkkatyössä mielestäni tehokkaasti, mutta omassa yrityksessäni olen kuin tuuliajolla oleva vene. Toimin silloin kun huvittaa. Onneksi olen innostunut monista asioista joita teen, joten teen niitä sen vuoksi usein luonnostaan. Valokuvaaminen ja puutarha ovat rakkaimpia harrastuksiani samoin bloggaaminen.

Itsensä johtaminen ja ajankäytön hallinta ovat sitä, että keskittyy oikeisiin asioihin ja löytää aikaa myös kehittymiseen.





1. Bloggaaminen


Nykyään vietän liikaa aikaa sohvalla blogimaailmassa. Luon Runotaloa blogieni kautta, mutta minun olisi saatava siihen kuluva aika hallintaani. Aikaa on jäätävä muillekin asioille. Lisäksi haluaisin ehtiä kommentoimaan muiden bloggaajien kirjoituksia.

Minun on määriteltävä aika, jonka voin käyttää bloggaamiseen ja pidettävä siitä kiinni. Olen aiemmin tehnyt viikkosuunnitelmia, mutta olen huono toteuttamaan niitä. Yleensä teen joka päivä yhden blogikirjoituksen ja se on ollut sopiva tahti. Viikonloppuisin olen tehnyt puutarhakierroksen, joka on ollut hyvä, sillä puutarhassa näkyvät vuodenaikojen vaihtelut.

Päätän, että saan käyttää arki-iltaisin yhden tunnin ja viikonloppuisin yhteensä 4 tuntia bloggaamiseen. Voin valita vapaasti ajankohdan.




 2. Nettikaupan hoitaminen ja kehittäminen

Nettikauppa on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa ja huomaan siinä paljon kehitettävää. Kauppa kehittyy myös tuotteiden kehittymisen kautta. Haluan tehdä kaupasta enemmän elämyksen, paikan, jossa kerron tuotteista ja niiden käyttöideoista. Nykyään olen kehittänyt kauppaa silloin kun olen ollut sillä tuulella. Minun on määriteltävä itselleni säännöllinen aika, jolloin keskityn kaupan kehittämiseen. Lisäksi on hoidettava tilauksia ja päivitettävä tuotteita.

Tilaukset on tarkistettava joka päivä. Kun on tilauksia niin hoidan ne yleensä heti ja vien seuraavana päivänä postiin. Arkisin on varmasti nettikaupan ja sähköpostien tarkistaminen ensimmäinen ja tärkein asia, kun avaan koneen. Seuraavana tulee blogin päivittäminen.

Nettikaupan päivittämiseen ja kehittämiseen varaan viikonlopun aikana yhden tunnin. Se voi liittyä myös tuotteiden kehittelyyn, joka on hyvin lähellä nettikaupan kehittämistä.

Minun on käytettävä kalenteria, että saisin oikeasti asiat toteutumaan niinkuin haluan.




3. Kirjanpito ja paperityöt

En pidä lainkaan paperihommista. Siksipä teen ne aina vasta silloin kun on ihan pakko. Minulla on kirjanpitäjä, mutta silti on esivalmisteluja tehtävä itse.

Haluaisin tehdä kirjanpidon säännöllisesti, jolloin asiat olisivat tuoreessa muistissa ja tekeminen olisi tehokkaampaa. Samalla seuraisin paremmin yritykseni taloudellista tilannetta ja osaisin tehdä viisaampia ratkaisuja.

Päätän, että teen kirjanpidon aina kun saan paperitiliotteen kerran kuukaudessa postitse. Voisin myös tehdä myyntibudjetin ja kulubudjetin sekä toimintasuunnitelman. Voisin aloittaa vuodesta 2012. Lisään nämä liiketoimintasuunnitelmaani, kun teen tammikuun kirjanpidon.



 4. Palkkatyö ja yrittäminen

Olen tilanteessa, jossa palkkatyöni tuo minulle varman toimeentulon, mutta vie samalla myös enegiaani. Työmatka on pitkä ja vie voimia varsinkin talvisten ajokelien aikaan. Työpäivän jälkeen ei ole paljonkaan aikaa eikä voimia panostaa omaan yritystoimintaan.

Haluaisin saada enemmän aikaa oman yrityksen hoitamiseen ja kehittämiseen. Tahtoisin myös nostaa energiatasoani ylemmäksi. Työpäivän ja työmatkojen jälkeen en ole pirteimmilläni.

Minun on valittava mihin haluan panostaa elämässäni ja tehtävä päätöksiä sen mukaisesti. Pieni askelin voin edetä haluamaani suuntaan.



 5. Koti ja oma itse, jaksaminen


Kotimme on keskeneräinen, sillä remonttia on vaikea tehdä asumisen ja töiden ohessa. Itsestä huolehtiminen jää liian usein tärkeysjärjestyksessä loppupäähän. Säännöllinen syöminen ja liikunta, varsinkin ulkoilu on vähissä.

Tahtoisin, että saisimme kotimme valmiiksi. Parhaiten remontti on edennyt päättäväisyydellä ja suunnitelmallisella ajankäytöllä. Suunnittelen kalenteriin mistä ja milloin jatketaan. On sitouduttava suunniteltuihin tehtäviin.

Säännöllinen ja terveellinen ruokailu toteutuu parhaiten kun suunnittelen ruokalistan etukäteen, jolloin aineet ovat valmiina jääkaapissa ja aineksien käyttö on taloudellista. Minun on kiinnitettävä huomiota työpäivän eväisiin ja välipaloihin. Terveellisiä ne ovat olleet, mutta vaihtelua voisi olla enemmän. Ruoka on valmistettava heti kun saavun kotiin, sillä muuten saatan sortua naposteluun.

Olen herännyt aamuisin hieman aikaisemmin, että ehdin joogata tai venytellä. Jatkan tätä, sillä aamuisin tehtynä jumpasta tulee rutiinia. Viikonloppuisin olisi lähdettävä ulkoilemaan koiran kanssa. Pieni happihyppely on paikallaan myös työpäivän ja tunnin ajomatkan jälkeen. Voisin tehdä sen heti kotiin tultua.

Koti on tärkeä paikka ja siitä on pidettävä hyvää huolta. Viikonloppuisin tehdään viikkosiivous ja se toimiikin hyvin. Tahdon järjestellä kodissani olevia sekavia alueita hyvään ja toimivaan järjestykseen, joten siihen minun olisi varattava aikaa. Olen pitänyt Flyladyn systeemistä, jossa joka viikko keskitytään eri huoneisiin ja pyritään poistamaan turhaa roinaa. Voisin aloittaa sen uudelleen. Arkisin voisin käyttää aikaa vain vartin verran, koska iltani on niin lyhyt. Viikonloppuisin voisin varata tunnin ajastani.

Olenkohan vähän hassu, kun yritykseni liiketoimintasuunnitelmassa on näin paljon omaan peruselämiseeni liittyvää asiaa? Tunnen, että kaiken perusta on kuitenkin myös oman elämän johtamisessa eli siinä että asiat tulevat tehdyiksi ja elämä on hallinnassa. Silloin yrityksenikin voi kukoistaa.

Ei kommentteja: