keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Puutarhaidea nro 6: Kimppu kukkineista lemmikeistä


Töistä kotiutuessa menen ihan ensimmäisenä puutarhaani. Kuljen hitaasti nauttien ja nyppäisen rikkaruohon sieltä täältä. Lemmikit ovat jo kukkineet, joten ne alkavat näyttää ränsistyneiltä. Päätän kerätä ne pois. Lopulta kädessäni onkin iso nippu vallattomia lemmikin varsia.

Etsin paikan, johon ilta-aurinko paistaa ja istun asettelemaan varsia spiraalimaisesti kimpuksi. En yritä tehdä täydellistä kimppua vaan nautin tekemisestä. Huomaan, että kimpun teko on terapeuttista, sillä mieleni alkaa tyhjentyä päivän asioista. Kun kimppu valmistuu, on mieleni iloinen, sillä olen saanut aikaan kauneutta.

Pidän ajatuksesta, että tekemäni koristeet palaavat takaisin puutarhaan sitä koristamaan. Voin toteuttaa luovuuttani ja käyttää mielikuvitustani etsiessäni kimpulle paikkaa. Lopulta se pääsee roikkumaan köynnöksen tukitolppaan, joka on toistaiseksi tyhjillään. Ehkä kimppu on jo huomenna jossain toisessa paikassa, sillä puutarha saa elää mielihalujeni mukaan.

5 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Monet kukat ovat kauniita kuihtuneinakin, ainakin minusta. Nytkin jo jonkin aikaa kuihtuneet pionit ovat edelleen maljakossa keittiön pöydällä :)

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Parempaa rentoutumista ei ole..

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Kaunista, keskikesäistä ja ihanan tunnelmaista.

-Asta- kirjoitti...

Herkkä harsomainen kimppu siitä syntyi, kaunis.

RunoTalon Sari kirjoitti...

Kesäkukka, minä olen alkanut harkita uudelleen aina kun olen heittämässä jotain puutarhastani pois...

Hannele, olen todellakin samaa mieltä!

Lumiomena, nyt on varmaan vihreys vihreimmillään mitä olla voi :)

Valokki, harsomainenpa hyvinkin, oikein takertuivat toisiinsa, kun niitä asettelin :)